Hyvä lukija tahikka vieraelija:

Tässä nimeomasessa logissa julukastuja Mamma A:n näppäelemiä valokuvia ei sua pihistee eli luvatta käättee iliman loginpitäjän luppoo-kiitos:)

torstai 24. syyskuuta 2015

syksyn sukkia ja satoa


Nyt on ompelubuumi tässä mökissä!
ehdin sitä ennen aloittaa raitasukat ja voi ääliö, miten ärsyttävää on kieputella keriä koko ajan...
Sukkien lisäksi tein yhden kilpailutyön ja nyt puikoilla on kolmannet lahjoitussukat.
Ja voitteko kuvitella- olen saanut tehtyä kaikki valmiiksi asti, lankojen päättelyä myöten :O

23.-24.10 meillä on taas myyjäiset ja päätin uusia koko valikoiman.
Ihan päätön idea!!
Nyt on yhtä aikaa kesken vaikka minkälaista koruprojektia, ompeluksia ja ...ja...ööö?
Loput olen jo unohtanut.


Tänään huomasin unohtaneeni jotain muutakin:



Juu juu, on ne retiisejä.
Tiedän, että unohtelen asioita ;D

Muutenkin puutarhamme syksy on ihan omituinen!
Lidlistä ostettu ruusu aloitti juuri kukintansa ja pyöräytti kaksi valtavaa, tuoksuvaa kukkaa <3
Petuniat puskee hurjina uusia nuppuja, verenpisarat riippuvat kukkien painosta, amppelimansikka pukkaa valtavasti raakileita...

En edes raaski nyppiä kesäkukkia pois kanervien tieltä.
Lapinorvokki näytti rupsahtaneelta ja nostin sen sisälle vaihtaakseni jotain syksyisempää tilalle.
Juupa juu, yhdessä yössä se alkoi rehottamaan eteisessä.

Ei mittään järkee!


Mamma A.

4 kommenttia:

  1. Ei tässä olekkaan! Muutaman kerran meinannut heitellä kesäkukkia kompostiin mutta tarkemman tarkastelun jälkeen päättänyt odottaa vielä hetken... jos toisenkin... Tomaatteja syödään pikkukaapista pakkasiin asti :)... Hyvä että sulla on tuo ompeluvimma päällä! Mulla pino korjattavia odottelee tuolla inspistä! Muksaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että inspis on lähtenyt käytiin ja mallisto vauhtiin! Nyt sitten vain projektia eteenpäin fiiliksen mukaan:) Mukavaa viikon loppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahkeinen,synttärisiivous keskeytti ompelutoiminnan;D

      Poista