Hyvä lukija tahikka vieraelija:

Tässä nimeomasessa logissa julukastuja Mamma A:n näppäelemiä valokuvia ei sua pihistee eli luvatta käättee iliman loginpitäjän luppoo-kiitos:)

torstai 8. syyskuuta 2016

Voittokirjasta pipo

Voitin elokuussa Mummon blogista Tähkä,keiju ja taikasauva- kirjan.
Minua on vaivannut koko kesän armoton käsityöjumi,mutta kirjan mallineuletta inspiroiduin kokeilemaan pipoon. Mallineule oli vähän monimutkainen ja muistin seurata sitä puoleenväliin asti,sitten olin alkanut tekemään omiani. Lopputulos on kuitenkin melkein samanlainen ja kavennuksenkin päätin tehdä omasta päästäni. Mietin olisinko poiminut alareunasta silmukat ja tehnyt vielä resoria,mutta tuo rullaantunut reuna näytti ihan kivalle. Piposta tuli minun kuuppaan liian pieni (tykkään lörppäpipoista), mutta eiköhän tälle sopiva piänuppi löytyne.
Ai niin, lankana käytin Novitan Kajoa, joka on ihanan pehmoinen, mutta valitettavasti vaikuttaa myös helposti nukkaantuvalta.



Muutaman syyskranssin kokeilin tehdä luonnonmatskuista: jäkälästä,luposta,puolukavarvuista,liekosta ja kanervasta.
Unohdin kuvata ne ja nyt ne meni jo uusiin koteihin :S
Ehkäpä vielä värkkään jonkun kranssin ja muistan näpätä kuvat tännekin:)


Mamma A.

4 kommenttia:

  1. Pirteän värinen pipo. Tällä viikolla pipolle ei ole vielä ollut tarvetta, mutta kyllä ne kylmät kelit sieltä vielä tulevat :) Mukavia syyspäiviä!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että kirjasta oli hyötyä ;) Hieno pipo!

    VastaaPoista
  3. Ihana pipo, kauniin värinen ja kivannäköinen neulepinta!

    VastaaPoista