Hyvä lukija tahikka vieraelija:

Tässä nimeomasessa logissa julukastuja Mamma A:n näppäelemiä valokuvia ei sua pihistee eli luvatta käättee iliman loginpitäjän luppoo-kiitos:)

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Sienestystä ja kasvivärjäystä


Syksyisiin lempipuuhiini kuuluu ehdottomasti sienestys. Tänä syksynä saalis on tosin ollut aika heikonlaista (lukuunottamatta mustatorvisieniä), joten toisinaan päädyn etsimisen sijaan kuvaamaan :D



Tuttuja sieniä ei tietenkään jaksa eikä voi kuvata, kun ei niitä löydykään.
Sitten vaan kuvat facebuukin Sienestys ja sienten tunnistus- ryhmään ja alan konkarit kertoo mitä olet kuvaillut. No ei sinne sentään kaikkia otoksia kehtaa tunkea, mutta esimerkiksi ne joista kuvittelisi irtoavan väriä lankoihin. Syöntisieniä en lähde siellä arvuuttelemaan.Muutenkin olen aika epäileväinen uusien sienien suhteen :)


Kaikenlaisia mörvelöitä sitä metsästä löytyykin ja miten paljon on niitä, joita haluaisi löytää. Esimerkiksi leipäkorisieni, piispanhiippa, puistopökkösieni ym.

Ja ne suppilovahverot on meiltä vielä löytämättä!
Voi olla, että käy (toivottavasti) kuten mustatorvisienten kanssa: kun löytää ekat niin sitten huomaakin niitä vaikka missä. Torveloita ollaan sentään saatu ihan kiitettävästi tänä vuonna ja kanttarellejakin mukavasti. Tatit mököttää sammalen alla ja haaparouskuja on löytynyt vain yhdestä ainoasta metsästä...

Nummitatti

Näitä ylläolevia tatteja olisi sitävastoin läjäpäin ihan kirjaimellisesti, mutta me nirppanokat kun keräämme vain herkkutatteja. Facebuukin konkareiden mukaan nämä olisi nummitatteja ja niistä ilmeisesti pitäisi irrota väriä kun ne on melkein mätiä. Puntaroinkin tässä, että haluanko värjätä lankoja millään mikä on lähes mätä...taidan heivata pataan ihan tuoreeltaan,jospa niistä jotain irtoaisi.



Rustonupikas


Liityin näin hitaana ihmisenä Facebuukkiin vasta viime keväänä. Vannoin itseasiassa aikaisemmin, etten liity ollenkaan, mutta eräs kovasti hehkutettu neuleryhmä alkoi kiinnostaa :D Noin kerran päivässä minulla menee hermot koko höskän kanssa,pääasiassa koska en osaa sitä käyttää, mutta
jotain hyödyllistäkin olen sieltä löytänyt: neule-ja virkkaus- sekä sieniryhmät. Ynnä kasvivärjäys-vinkkejä. 







Sienillä en ole toistaiseksi kokeillut värjätä, vaikkakin kylläkin matoisat lampaankäävät ja tattien pillistöt ovat näyttäneet houkuttelevilta.
Hups, kylläpäs kuulosti hieman oudolta ;)


Kävin nylkemässä meidän purppurahappomarjan epäonnistuneen tarhakäenkaalikokeilun jälkeen.
Happomarjasta saikin ihan nättiä vaaleanpunaista. Väri tarttui vähän epätasaisesti ja voi olla ettei valonkesto ole kovin hyvä, mutta kiva kokeilu silti. 


Pihalta löysin kovastikin rätvänän näköistä kasvia ja sen eri lehdistä pitäisi saada keltaista ja ruskeaa ja juurista punaista. Kiskoin kasvit juurineen ja pata porisemaan! Liemi muuttui voimakkaan punaiseksi ja taputtelin jo karvaisia käpäliäni,että kyllä tästä nyt vähintään sitä ruskehtavaa tulee. Vaan ei tullut, tuli vaaleankeltaista...onneksi sentään nättiä sellaista :)


Luin jostain, että lepän ja pihlajan lehdillä saisi vihreää ja värjäsin ensin pihlajalla. Tuli kellertävää.
Heitin samat langat lepänlehtikeitokseen ja eipä muuttunut sen kummemmaksi...plääh!


Huolimatta herkullisen oranssista suolaheinä-keitoksesta, tuli langoista beigeä/kellertävää.
Viimeksi sain pelkkiä vihreitä (+harmaa) vaikka halusin keltaista. Nyt sain mitä toivoin. Tosin semmoinen oikein kirkkaankeltainen on vielä hakusessa. Että sitä sitten ensi kerralla. Ja samalla haluaisin ruskeaa, että pääsisin neulomaan lapaset näistä nyttösistä. Ja oliivinvihreä mikäli mahdollista. Kiitos.



Mamma A.

P.S. Happomarjalanka olkoon Vuosi Väriterapiaa-haasteen huhtikuun työni :)

5 kommenttia:

  1. Komeat kuvat erilaisista sienistä. Mekin kuljimme aamulla metsässä ja ihmettelimme erilaisten sienien paljoutta. Vain muutaman niistä tunnistimme. Niin kauniit väriset langat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että tänä syksynä on valtavasti erilaisia sieniä.Vai katsooko sitä vaan tarkemmin, kun ei löydy syötäviä:)

      Poista
  2. Mulla on ollut tänä syksynä pelkkää epäonnea sienireissujen kanssa. Saalis on aina jäänyt kovin huonoksi, mutta nyt sunnuntaina sentään löysin hyvän apajan. Joskin samalla tuli kerättyä puolukkaakin, kun sitä oli reippaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin onnistuttiin lopulta löytämään hyvä paikka mustatorvisieniä, mutta muut on edelleen hakusessa.Viikonloppuna meinataan tehdä täsmäiskuja suppilovahveroiden löytämiseksi, mutta saa nähdä mitä on saaliina:)

      Poista
  3. Tulipa kauniin vaaleanpunaista purppurahappomarjasta.

    Viime perjantaina löysin mahtavan suppilovahveropaikan. Ihan tuttu metsä, mutta siltä alueelta en ollut aiemmin löytänyt mitään. Oltiin metsäkaverin kanssa viisi tuntia ja saatiin yhteensä yli 30 l!!! Puhdistamisessa sitten vierähti 3,5 t kahteen pekkaan. Vaan jäi siitä hyvä mieli, kun löytyi niin runsaasti kuivatettavaa.

    VastaaPoista