Hyvä lukija tahikka vieraelija:

Tässä nimeomasessa logissa julukastuja Mamma A:n näppäelemiä valokuvia ei sua pihistee eli luvatta käättee iliman loginpitäjän luppoo-kiitos:)

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Iso pettymys liittyen syto-myssyihin

Toissatalvena neuloimme ja virkkasimme pienessä neulepiirissämme ison kasan syto-myssyjä ja sukkia syöpäosastolle.Saimme lahjoituksena lankoja ja lisäksi moni laittoi neuleisiin omia tarvikkeita,aikaa ja ennenkaikkea toivon ja lempeyden ajatuksia potilaille.


Kesän alussa läheiseni sai syöpädiagnoosin ja tiedon, että hänelle suunnitellulla hoidolla tulee lähtemään hiukset. Kerroin hänelle, että osastolta saa jokainen valita syto-myssyn.


Nyt kun hiukset ovat jo melkein poissa niin hänelle oli tarjottu myssyä. Laatikossa oli ollut muutama myssy, joista suurin osa paksuja. Tällä helteellä! Vieruskaveri oli ottanut hoitajan kehoituksesta kaksi myssyä,juuri ne ohuimmat ja tuumannut, ettei hänen lääkityksellä kyllä edes lähde hiukset, mutta hänpä vie ne lapsenlapsilleen.


Nyt erään lapsuudentuttuni läheinen sairastui myös syöpään ja hän oli ollut mukana tukemassa hoidoissa. Taas oli hoitaja tarjonnut paksuja myssyjä pienestä valikoimasta. Olipa jopa kehaissut, että heillä on varastossa lähes 400 myssyä. Viereisen sängyn potilaan hoitaja oli kehoittanut ottamaan useamman myssyn ja viemään vaikka lapsille jos ei itse halua käyttää.


Minulle tuli asiasta todella ikävä fiilis ja en pysty ymmärtämään miksi neulojien,lahjoittajien ym hyväntahtoisuutta käytetään väärin. Ja miksi myssyjä ei oteta varastosta edes karkeasti valikoiden vuodenajan mukaan. Ymmärrän kyllä, ettei hoitajien tehtävä ole lajitella myssyjä jne, mutta ettei nyt sentään näillä helteillä tarjota paksua (merino)villapipoa. Välttämättä ei myöskään ehdi pitää kirjaa kenen hoidoilla lähtee tukka ja kenen ei, mutta että ei sentään suoraan kehoitettaisi viemään sukulaisille, kun eihän me myssyjä heille neulota. Ja tietysti potilaasta näkee ilman lääkelistaakin, kenellä hiukset alkaa lähteä.



Olen nyt hieman ymmälläni ja toivonkin, että nämä olisivat vain yksittäisiä tapauksia. En oikein tiedä miten päin tähän pitäisi suhtautua, mutta se on selvää, että into tehdä syto-myssyjä on tällä hetkellä aika olematon. Tai ainakaan sairaalan kautta jaettavaksi.


Mamma A.

5 kommenttia:

  1. Ompa todella ollut omituista touhua. Ei varmasti innosta tekemään sairaalaan uusia myssyjä. Vaan voihan niitä antaa suoraan tarvitsevalle, jos sattuu semmoisen tuntemaan. Niin minä olen tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta,näillekin kahdelle on jo sytomyssyt tehtynä:)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Vastaavan laisia tapauksia olen myös kuullut. Todella ikävää, sillä neulojien hyvästä sydämestä tehdyt myssyt on tarkoitettu nimenomaan syöpäpotilaille.
    Olisikin mielenkiintoista kuulla syöpää sairastavien kommentteja asiasta ja myssyistä.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, ei se noin saisi mennä.

    VastaaPoista