Hyvä lukija tahikka vieraelija:

Tässä nimeomasessa logissa julukastuja Mamma A:n näppäelemiä valokuvia ei sua pihistee eli luvatta käättee iliman loginpitäjän luppoo-kiitos:)

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Osterivinokasfarmarina

Useampaan kertaan olen talven ja kevään aikana yllättänyt itseni automatkoilla katselemasta metsiä "sienisilmällä" ja yhtä useasti kyseenalaistanut täysijärkisyyteni. Parhaimmissa tapauksissa lunta oli vielä polveen asti!Keväällä on sentään huhtasienet, mutta talvella olo on orpo.

Vaan hätähän ei ole tämän näköinen, koska pääsin tekemään yhteistyötä Helsienen kanssa ja kasvattamaan osterivinokkaita omassa keittiössä!

Helsieni on kiertotalousyritys, joka kasvattaa sieniä läheltä saaduissa raaka-aineissa kuten kahvinporoissa. Tavoitteemme on tuottaa paikallista ja terveellistä ruokaa Suomessa ja sen lähiympäristössä. Helsieni on vastikään aloittanut yritystoimintansa ja etsii ihmisiä ja yrityksiä, jotka uskovat ruoan paikalliseen tuotantoon, kaupunkiviljelyyn ja kiertotalouteen.

Sain kokeiltavaksi xl-kokoiset Growkitit sekä osterivinokas- ja sitruunavinokasrihmastot, joista ensimmäisenä kokeiluun pääsi osterivinokas.


Toisen paketin annoin sovitusti kokeiltavaksi alakoulun 1-2 luokkaan.


Purkkifarmin aloittaminen on helppoa Helsienen sivuilla olevien ohjeiden avulla ja lisäksi kannattaa katsoa lyhyt video aiheesta. Kasvatusvinkit voi myös tilata sähköpostiin. Samoilta sivuilta löytyy myös vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin, joista löysin avun kun purkissa alkoi kasvaa sinne kuulumatonta rihmastoa (laitoin edellisen päivän poroja)


Kaikenkaikkiaan farmin aloitus ja ylläpito on tosi helppoa, kun muitaa puhtauden, tuoreet kahvinporot ja tarpeeksi lämpimän paikan. Ohjeissa ihannelämpötilaksi mainitaan 24 astetta ja meillä purkki majaili leivinuunin päällä tummalla kankaalla peitettynä. Kun rihmaston kasvu pääsi oikein kunnolla vauhtiin, kahdet yhden hengen kahvinporot päivässä riittivät juuri ja juuri.






 Kasvatukseen kuuluu kaksi vaihetta:


  1. Rihmaston kasvatusvaihe
Joka kerta kun lisäät kahvinporoja Growkitiin, sienirihmasto kasvaa ja valmistaa kasvusalustaa osterivinokkaille. Rihmaston kasvatusvaiheessa ihannelämpötila on +24°C. Rihmasto kasvaa kuitenkin hyvin tavallisessa huoneenlämpötilassa ja parhaiten pimeässä. Älä peitä Growkitin kyljessä ja päällä olevia aukkoja. Kosteudesta Growkitin sisällä tulee pitää huolta.
Kosteus pysyi purkissa hyvin ja vain yhden kerran kostutin kasvustoa keitetyllä&jäähdytetyllä vedellä. Silloinkin veden määrä oli arviolta vain pari teelusikallista. Joka kerran purkkia avatessa valutin kanteen tiivistyneen kosteuden takaisin poroihin.



2. Sienten kasvatusvaihe
Kun Growkit on täynnä, alkaa sienten kasvatusvaihe. Sienten kasvatusvaiheessa optimi lämpötila on +18°C. Sienet kuitenkin kasvavat hyvin +10°C – 20°C lämpötiloissa. Sienten kasvun voi herättää laittamalla Growkit jääkaappiin pariksi päiväksi. Tässä vaiheessa voit siirtää Growkitin valoisampaan paikkaan, ei kuitenkaan suoraan auringonvaloon. Sienten onnistunut kasvu tarvitsee myös kostean ilman. Kostuta sumutepullolla Growkitin ympäristöä säännöllisesti. Vältä sienten suoraa sumutusta.


Nyt saimme purnukan kantta myöten täyteen ja odottelin vielä, että viimeisetkin porot kasvaa umpeen rihmastoa. Valoisamman paikan farmi sai keittiön ikkunalta (länteen päin), jonka takana kasvaa puu hajauttamassa suorimman auringonvalon. Jatketaan siinä hoivaamista ja käytetään jääkaapissa mikäli tarve vaatii.
Perheen parissa purkki on otettu vastaan innostuneestu ja Ukko K. tarkisti tilanteen aina töistä kotiuduttuaan ;) Jätkänpätkä 14v on myös erittäin kiinnostunut projektista. Tai ei niinkään täyttämisestä ja hoitamisesta vaan tuotannon loppuvaiheista eli kokkaamisesta. Hän todennäköisesti hoitaakin sen puolen kun/jos satoa saamme :P Jokohan uskaltaisi käyvä katselemassa reseptejä Helsienen sivuilta...
Kirjoittelen myöhemmin lisää sienikuulumisia:)

Mamma A.

11 kommenttia:

  1. Onpas mielenkiintoinen projekti. Melko varma sienisato odotettavissa ja itse kasvatettu on aina parasta. Odotan jännityksellä mitä tuosta syntyy.
    Mainiota, että kahvinporotkin löytävät tiensä hyötykäyttöön, minä annan ne alppiruusulle ja hortensioille, joskus ruusuillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös laitan alppiruusulle poroja ja täytyykin hyödyntää myös ruusuille:)

      Poista
  2. Wau, kuulostaa kivalta ja kiinnostavalta! Satoisaa kevättä sinne!

    VastaaPoista
  3. Nytpä oli mielenkiintoinen juttu ja aivan uutta minulle. Aika mahtava homma ja tulevaisuudessa varmaan rihmastojen ja sienten kasvatus valtaa enemmän alaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on tämä on mainio keksintö ja hienoa, kun ravintolatkin voi näin hyödyntää jätemateriaalin:)

      Poista
  4. Oho! Onpa aikamoinen prokkis. Enpä ole koskaan moista kokeillut, mutta takuulla mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua alkoi jo kiinnostaa saman yrityksen sienitapit ulkokäyttöön.Tämä vie kyllä mukanaan:D

      Poista
  5. No, onpas kiva projekti. En ollut mokomasta kuullutkaan ja kun suuri sienten ystävä en ole, niin jää kokeilematta, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen muuten ja varsinkin lapsille/nuorille (aikuisista nyt puhumattakaan) on kyllä jännää seurattavaa.

    VastaaPoista
  6. Kiva lukea, että sinulla tämä projekti on mennyt hienosti. Meillä ei jostain syystä tullut sienen sientä ja mietitty kovasti, mikä meni vikaan. Tämä boksi on joka tapauksessa loistavat idea ja pakko kyllä vielä kokeilla toinen kerta, jos vaikka olisi parempi onni mukana.

    VastaaPoista